Julkiset hankinnat

Julkisten hankintojen arvo Suomessa on noin 30 miljardia euroa vuodessa, joka on noin 20 % bruttokansantuotteesta. Hankinnoista 75 % tehdään kuntasektorilla. Hankintapäätöksillä on merkittävä vaikutus tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksiin. Viisailla valinnoilla voidaan suosia materiaalitehokkaita, kestäviä ratkaisuja sekä ehkäistä jätteen syntymistä – tukien samalla cleantech-alan työllisyyttä.

Rakentaminen

Rakentaminen on julkisen sektorin merkittävin investointikohde, sillä sen volyymi vuositasolla on yli 5 miljardia euroa. Tästä valtaosa on kuntien ja kuntayhtymien hankintoja. Kokonaisuudessaan julkisen rakentamisen osuus on noin 10 prosenttia kaikesta rakentamisesta. Rakentamisessa keskeisiä tavoitteita ovat energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvan energian hyödyntäminen, materiaalitehokkuus ja terveellinen ja toimiva ympäristö.

Liikenne

Liikenteeseen ja liikkumiseen liittyvät hankinnat ja investoinnit ovat n. 4 miljardia euroa vuodessa, josta noin puolet liittyy liikenneväylien rakentamiseen, ylläpitoon ja kunnossapitoon, ja jossa Liikennevirastolla ja ELY-keskuksilla on keskeinen rooli. Joukkoliikenteen kilpailutukset ovat pääosin kaupunkien tekemiä hankintoja, jotka on kilpailutettu joko liikennöintisopimuksilla yksityisille palveluntuottajille tai tuotetaan kaupunkien omana palveluna. Myös valtaosa tuetuista kuljetuspalveluista kilpailutetaan julkisina hankintoina.

Ruokapalvelut ja elintarvikkeet

Ruokapalvelujen ja elintarvikkeiden julkisten hankintojen volyymi on noin 1 miljardi euroa vuodessa. Ruokapalvelujen hankintoja tästä on kaksi kolmannesta (noin 650 miljoonaa euroa) ja elintarvikkeiden hankintoja kolmannes (noin 350 miljoonaa euroa).

Ruoka- ja elintarvikehankintoja tehdään kaikilla hallinnonaloilla ja laitoksissa, valtaosa kouluissa ja päiväkodeissa, ikäihmisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden palveluissa ja sairaaloissa.

Tukea hankintoihin

  • KEINO-osaamiskeskus tukee ja auttaa julkisia hankkijoita kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen kehittämisessä.
  • Motivan hankintapalvelu tarjoaa tukea julkisiin hankintoihin. Se tuottaa hankintakriteereitä ja ohjeita sekä neuvoo ja konsultoi.
  • Circwaste-hankkeen Kiertotalouden palvelukeskus tarjoaa tukea kestäviin julkisiin hankintoihin.
  • Joutsenmerkki on Pohjoismaiden ympäristömerkki, joka huomioi tuotteen elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset ja ohjaa kestäviin valintoihin.

Kiertotaloushankintojen käsikirja

Circwaste-hankkeessa on koottu kiertotaloushankintojen oppeja, tulkintoja ja esimerkkejä yksiin kansiin Kiertotaloushankintojen käsikirjaksi. Julkaisu avaa, mitä kiertotaloushankinnat ovat ja miten kiertotaloutta on mahdollista edistää julkisilla hankinnoilla sekä millaisia vaikutuksia hankinnoilla on. Julkaisu nostaa myös esiin toteutuneita esimerkkejä muun muassa infrarakentamiseen sekä kalusteiden, tekstiilien, kulkuneuvojen ja elektroniikan hankintaan liittyen. Käsikirja on tarkoitettu kaikille julkisten hankintojen parissa työskenteleville: hankintoja tekeville, hankinta-asiantuntijoille ja eri alojen asiantuntijoille. 

Lisätietoa

  • Erikoistutkija Katriina Alhola, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
  • Projektipäällikkö Hannamaria Yliruusi, Turun ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@turkuamk.fi
  • Hankeasiantuntija Sonja Lankiniemi, Turku ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@turkuamk.fi
  • Suunnittelija Milla Popova, Turun ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@turkuamk.fi
Julkaistu 1.6.2017 klo 15.55, päivitetty 21.12.2023 klo 14.34
  • Tulosta sivu