Lahti valittiin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodeksi 2021

Uutinen 24.6.2019 klo 14.49
Lahti ympäristökaupungiksi
© Lahden kaupunki

Circwasten edelläkävijäkaupunki ja FISU-kunta Lahti on ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina nimitetty Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodeksi 2021.

​Euroopan ympäristöpääkaupunki -nimitys on Euroopan komission tunnustus kaupungille, jotka ovat ympäristötoiminnan edelläkävijöitä, toimivat esimerkkeinä muille kaupungeille sekä kehittävät innovatiivisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin.

Lahden vahvuutena kilpailussa oli kyky tuottaa sovellettavia ympäristöratkaisuja muille kaupungeille ja erilaisiin olosuhteisiin. Lahden kiertotalousinnovaatiot, vesiensuojelun hyvät esimerkit sekä osallistava yleiskaavamalli ovat helposti muualla hyödynnettäviä ratkaisuja.

”Lahden valinta on erittäin merkittävä alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti, sillä Suomessa ei ole koskaan ollut Euroopan ympäristöpääkaupunkia. Lahti tulee toteuttamaan erinomaisesti Euroopan ympäristöpääkaupungin ajatusta ja tukee sen kunnianhimoisia tavoitteita”, kertoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Lahden kanssa nimityksestä kilpailivat finaalivaiheessa Ranskan Strasbourg ja Lille. Alun perin kilpailussa oli mukana yhdeksän kaupunkia eri puolelta Eurooppaa. Lahden valinta tehtiin Oslossa järjestetyssä finaalitilaisuudessa 20.6.2019.

Lisäksi Circwaste edelläkävijäkaupunki ja FISU-kunta Lappeenranta pärjäsi hyvin European Green Leaf 2020 -mittelössä, jossa kisattiin Euroopan vihreimmän kaupungin tittelistä. Lappeenranta jäi finaalissa kolmanneksi. Euroopan vihreimmän kaupungin titteli jaettiin kahden kaupungin kesken  - tittelin voittivat Limerick Irlannista ja Mechelen Belgiasta. 

Lisää aiheesta:


  • Tulosta sivu