Kiertotalouden edelläkävijäkunnat saavat aikaan

Uutinen 25.3.2021 klo 8.15
 
 
 
 
 
 

”Tosi hienoa kuunnella kaikkien esimerkkejä” ja ”Monistetaan vaan toisiltamme malleja mahdollisimman paljon”, kuuluivat kommentit kiertotalouden edelläkävijäkuntien etätapaamisessa 17.3. Kymmenen kunnan edustajat jakoivat kiertotaloustyön tuloksia ja kokemuksia puolivuosittain toistuvassa tapaamisessaan. Lisäksi kuultiin ja keskusteltiin kiertotalouden strategisen ohjelman ehdotuksesta.

Kuntien kiertotaloustyö merkitsee luonnonvarojen kestävämpää käyttöä. Edelläkävijäkunnat valittiin vuonna 2017 Circwaste-hankkeen piirissä. Kunnat sitoutuivat edistämään kiertotaloutta alueillaan ja toteuttamaan valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita. Edelläkävijäkunnat ovat Ii, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki, Rovaniemi, Turku ja Vantaa.

Lahden vuosi parrasvaloissa: ympäristöpääkaupunki 2021

Jenni Rahkonen Lahdesta esitteli Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden toimintaa ja taustoja. ”Voitto julkistettiin European Green Capital Award-finaalissa, jossa Lahden vahvuuksia olivat vihreä kasvu, jäte, johtaminen ja ilmanlaatu. Esimerkiksi kestävää maankäyttöä voisimme edelleen kehittää”, Rahkonen kertoi. 

Kiertotalous on yksi ympäristöpääkaupunkivuoden neljästä teemasta. ”Kiertotalouden tiekartta on valmisteilla, perustimme hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskuksen ja olemme palkkaamassa maamassakoordinaattoria”, Rahkonen listaa. Lahti on toteuttanut myös osallistavaa budjetointia eli pyytänyt asukkaat mukaan budjettia koskevaan päätöksentekoon. 

Kiertotalousohjelma viitoittaa suuntaa kuntien kiertotaloustyölle

Ehdotus kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi ja ohjelman merkitys kunnille herätti kiinnostusta. Ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Taina Nikula avasi kuntaedustajille laajan ohjelmapaketin sisältöä ja erityisesti ajatusta kuntien tueksi kaavaillusta osaamiskeskuksesta. 

”Kiertotalouden osaamiskeskusta ei ole tarkoitus luoda tyhjästä, vaan tuoda kansainvälistäkin huomiota saaneisiin verkostoihin ja olemassa olevaan proaktiiviseen toimintaan uusia elementtejä. Verkosto voisi edistää yhteiskehittämisellä konkreettisia hankkeita kunnissa, auttaa erilaisten pullonkaulojen ratkaisussa ja tukea kuntia rahoituksen järjestämisessä. Suunnitelmat ovat tällä hetkellä vielä piirustuspöydällä – jatkokehittelyihin kutsutaan myös kuntia mukaan”, Nikula kertoi.

Kiertotalousohjelman lausuntokierros on päättynyt. Hallituksen on tarkoitus hyväksyä ohjelma kevään aikana. 

Kuntien kiertotaloustoimien potpuri

Edelläkävijäkuntien tapaamisten parasta antia ovat aina ajankohtaiskierrokset. Tässä joitakin poimintoja kierrokselta. 

Vantaa on mukana Metropolipolitiikan hiilineutraalisuustyöryhmässä, jossa yhtenä tavoitteena on kiertotalouden ekosysteemien merkittävä kasvattaminen. Lisäksi Vantaa allekirjoitti Päästöttömät työmaat -sopimuksen, jossa muun muassa työkoneet siirtyvät biodieselin käyttöön.

Turun seudulla laaditaan resurssiviisauden tiekarttaa yhteistyössä ICLEIn ja Sitran kanssa. Tiekartan on määrä valmistua toukokuussa. Tiekarttaan on tulossa 25 kiertotalouden interventiota, joilla sysätään Turun aluetta kohti kiertotaloutta. 

Rovaniemellä on valmistunut selvitys kiertotalouspuiston toteutuksesta. Selvityksessä tarkasteltiin muun muassa alueen syntyviä biomassoja ja laadittiin biokaasulaitoksen yleissuunnitelma. Biojätteen erilliskeräysmäärien oletettiin kasvavan tulevaisuudessa, vaikka Lapissa pitkät etäisyydet ovatkin haasteena. 

Riihimäellä yritykset ovat aktivoituneet RiiCycle-verkostossa. Muovinkeräys kaupungin kiinteistöissä käynnistyi vuonna 2020 ja vähintään viiden huoneiston taloyhtiöissä alkuvuodesta 2021. Syksystä alkaen kiertotalous otetaan teemaksi opetukseen esikoulusta toiselle asteelle. 

Porvoossa käynnistetään Kilpilahden yritysalueen rakentamista. Alue on osa Kilpilahden bio- ja kiertotalouspuistoa. Tarkoitus on muun muassa hyödyntää ja käsitellä louhittavat maa- ja kiviainekset alueella.  

Lappeenrannassa on valmistunut Kukkuroinmäen biokaasulaitos. Biokaasun myynti kuluttajille käynnistyy kevään aikana. Kesäksi kuntalaisten käyttöön on tulossa sekä tavallisia että sähköavusteisia kaupunkipyöriä. Lappeenrannan kiertotalouden tiekartta on lausunnolla kaupunkiorganisaatiossa. 

Kuopiossa on valmistunut ilmastopoliittinen ohjelma, jonka mukaisesti Kuopio tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

Jyväskylässä Spinnova ja Suzano ovat rakentamassa tekstiilikuitutehdasta, joka käynnistyy vuonna 2022. Jyväskylän seudun jätepoliittinen ohjelma on valmistumassa toukokuussa 2021. Kankaan alueella on otettu käyttöön Circwaste-hankkeessa kehitetty jätteenseuranta, joka näyttää jätepisteiden jätejakeiden kertymiä kuukausitasolla. 

Iissä biojätteen erilliskeräys on aloitettu keskustan rivitalokohteissa. Iistä 10 perhettä on mukana Kestävien elämäntapojen kiihdyttämössä. Iin kunta on laatimassa kestävän kehityksen tilinpäätöstä, jossa kuvataan merkittävimmät resurssiviisauden toimenpiteet vuosina 2016-2020.

Lisätietoa:

Edelläkävijäkunnat banneri
 
 
 

  • Tulosta sivu