Kiertotaloushankinnat Porin kaupungissa – vaikuttavuutta kiertotalouskriteereillä ja hankintatyökalulla

Uutinen 20.9.2021 klo 11.42
© Porin kaupunki

Porin kaupunki on sitoutunut kiertotalouden edistämiseen merkittävällä panostuksella osana kansallista CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hanketta. Lisäksi Porin kaupunki on Reilun kaupan kaupunki ja mukana Hiilineutraalit kunnat -verkostossa. Circwaste-osahankkeessa on tuettu Porin kaupungin hankintapalveluita kolmessa hankinnassa vuosittain 2017–2021. Lisäksi hankintapalveluiden avuksi on tehty resurssiviisas hankintatyökalu, joka ohjaa kiertotalouden ja muiden vastuullisuuskriteerien huomioimista Porin julkisissa hankinnoissa.

Julkiset hankinnat ovat merkittävä osa Porin kaupungin taloutta ja toiminnallisuutta. Kaupunki hankkii vuosittain yli 300 miljoonalla eurolla tavaroita, palveluita, vuokrauspalveluita ja urakoita.

Kiertotalous siirtyy osaksi hankintoja vähitellen

Circwasten osahankkeessa on tarkasteltu 15 tuettua hankintaa, niille luotuja kiertotalouskriteerejä ja kriteerien vaikuttavuutta itse hankinnassa. Mukana oli tuotteiden, laitteiden, koneiden, palvelujen ja koulutusten hankintoja. Hankinnat valittiin yhteistyössä hankintapalvelujen kanssa. Tuettaviksi hankinnoiksi valittiin sellaisia, joiden kriteereiksi oli löydettävissä tuotteiden kestävyyteen, päivitettävyyteen, korjattavuuteen ja muuhun materiaalitehokkuuteen liittyviä seikkoja.

Koulutuksilla tuettiin yllä mainittujen seikkojen toteutumista tulevissa hankinnoissa. Yksi tuettava hankinta valittiin siten, että kriteeriksi voitiin määritellä kierrätysmateriaalien käyttö. Tuetuista hankinnoista laaditut kriteeristöt kokonaisuudessaan viitteineen ja liitteineen löytyvät osahankkeen internetsivuilta.

Porin kaupungin hankintapalvelut olivat tuettujen hankintojen tarjouspyynnöissä lähtökohtaisesti jo huomioineet ympäristön ja laadunhallinnan. Kiertotalouden mukaisia termejä kuten elinkaari, kierrätysmateriaali ja jatkokäyttö, alkoi näkyä erityisesti uusissa tarjouspyynnöissä. Osassa tuettuja hankintoja ehdotetut kriteerit päätyivät suoraan uusiksi kriteereiksi, kun taas osassa niitä ei huomioitu ollenkaan uudessa tarjouspyynnössä.

”Kiertotalous saataisiin jalkautettua kaupungin organisaatioon entistä vahvemmin jatkamalla koulutuksia, tiedottamista sekä yhteistyötä ympäristö- ja hankinta-asiantuntijoiden sekä tilaajan kesken. Vaikuttavuuden mittaus on haastavaa, mutta sitä tulisi kehittää tulevaisuudessa, jotta ympäristökriteerien vaatimusten vaikutukset saadaan näkyviin koko hankintaprosessissa alkukartoituksesta tilaajille asti”, sanoo projektityöntekijä Katja Alakerttula Porin kaupungilta.

Resurssiviisautta hankintatyökalulla

Osahankkeessa on edistetty resurssiviisaita hankintoja myös laatimalla internetpohjainen hankintatyökalu, joka löytyy osoitteesta hankintatyokalu.pori.fi. Työkalu tuo hankinnan alkuvaiheessa näkyväksi siihen liittyvät vastuullisuuden teemat, jotka ohjaavat hankinnan tekijää kohti resurssiviisasta hankintaa. Eri osa-alueiden alta löytyy lisätietoa esimerkiksi kaupungin sitoumuksista vastuullisuuteen sekä vinkkejä eri teemojen huomioimiseen hankinnassa.

”Resurssiviisas hankintatyökalu tuo vastuulliset hankinnat konkreettiselle tasolle ja antaa hyvän pohjan koulutuksille ja tiedottamiselle. Työkalua täydennetään hanketyön jälkeen käyttäjien kokemusten ja ideoiden perusteella. Hankintatyökalua voivat hyödyntää kaikki julkisia hankintoja tekevät organisaatiot”, sanoo Alakerttula.

Kiertotalous osaksi Porin kaupungin toimintaa tiekartalla

Porissa aloitetaan kiertotalouden tiekartan valmistelu lokakuussa 2021. Tiekartta kokoaa Porin kaupungin kiertotalouteen ja vastuullisuuteen liittyvät sitoumukset yhdeksi toimintaohjeeksi. Tiekartalla tavoitellaan kiertotalouden kriteerien jalkauttamista koko kaupunkiorganisaation toimintaan ja sen toivotaan jatkossa muodostavan kattavan toimintaohjeen kaikkia julkisia hankintoja valmisteltaessa. Keskustelu kiertotaloushankinnoista ja kiertotalouden integroimisesta osaksi kaupungin toimintaa jatkuu Porissa.

Lisää aiheesta

Lisätietoa 

  • projektityöntekijä Katja Alakerttula, Porin kaupunki, katja.alakerttula@pori.fi

  • Tulosta sivu