Uusia komposiittituotteita muoveista ja kuitujätteestä

© Wimao Oy

LUT-yliopisto ja Wimao Oy kehittävät komposiittikuitutuotteita kierrätysmateriaaleista uudessa pilottilaitoksessa. Uuden teknologian avulla on mahdollista kierrättää sellaisia jätejakeita, joita olisi muutoin vaikea hyödyntää uudestaan materiaalina.

Uutta kierrätysteknologiaa teollisessa mittakaavassa

Wimao Oy:n rakentamasssa pilotointilaitoksessa valmistetaan biokomposiittituotteita kierrätysmateriaaleista. Laitos valmistaa rakennus-, pakkaus- logistiikka- ja ajoneuvoteollisuuden erikoistuotteita. Kierrätysmateriaalista valmistettu komposiittituote säästää painonsa verran päästöjä verrattuna neitseellisiin raaka-aineisiin.

Tuotteiden raaka-aineina käytetään yhdyskunta-, teollisuus- sekä rakennus- ja purkujätteitä. Kierrätyskomposiittimateriaalissa hyödynnetään esimerkiksi rakennusjäteperäistä kierrätysmuovia, puukuitua, tekstiili-, paperi- ja kartonkipohjaisia kuituja sekä erilaisia kivivilloja ja kipsijätettä.

Tavoitteena teknologian kaupallistaminen

Hankkeessa keskitytään komposiittimateriaalien ja tuotteiden kehitykseen, koneiden ja työkalujen valintaan, tuote- ja ympäristöturvallisuuteen sekä komposiittituotteiden ja -prosessien kaupallistamiseen. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa ja optimoida uudelleenmaterialisoinnin kokonaiskestävyyttä osana jätteen käsittelyä ja hyödyntämistä. Tavoitteena on myös monistaa konseptia eteenpäin ja perustaa vastaavia laitoksia maailmalle.

Kokeilulaitoksen konkreettisesta toteutuksesta vastaa Wimao Oy.

Toteutusaikataulu

  •  10/2016–3/2021

Lisätietoja

  • koordinaattori Minna Sipi, Wimao Oy, etunimi.sukunimi@wimao.fi
  • apulaisprofessori Jouni Havukainen, LUT, etunimi.sukunimi@lut.fi
  • professori Timo Kärki, LUT, etunimi.sukunimi@lut.fi
  • professori Mika Horttanainen, LUT, etunimi.sukunimi@lut.fi

Lisää aiheesta

Julkaistu 10.10.2018 klo 10.43, päivitetty 5.7.2023 klo 16.14

  • Tulosta sivu