CIRCnews 4/2019

21.11.2019 klo 10.45
 

Kiertotalous pyörimään tutkimuksen ja innovaatioiden siivittämänä

”Voimme ottaa entistä vahvemman askelen kohti kiertotaloutta, jos paljon luonnonvaroja käyttävät toimialat laatisivat valtionhallinnon kanssa materiaalitehokkuuden sitoumuksia. Niissä tavoitteena tulisi olla luonnonvarojen käytön vähentäminen, jätteiden mahdollisimman korkea kierrätysaste ja kierrätysperäisten raaka-aineiden mahdollisimman suuri osuus”, ehdottaa Circwaste-hankkeen projektipäällikkö Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta.

Lue lisää

 

Edelläkävijäkunnat aktiivisia kiertotalouden polulla

Vuonna 2017 valittiin 10 kiertotalouden edelläkävijäkuntaa: Ii, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki, Rovaniemi, Turku ja Vantaa. Kunnat ovat vieneet materiaalitehokkuutta konkreettisesti ja kunnianhimoisesti eteenpäin.

Lue lisää


Tiedon kulkua parannettava, jotta vaaralliset aineet eivät palaa kiertoon

 

Suomessa pyritään edistämään kiertotaloutta osana ilmastokriisin torjuntaa ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. Siirryttäessä kohti kiertotaloutta pitää kuitenkin ottaa huomioon, ettei samalla aiheuteta ongelmia ihmisten terveydelle tai ympäristölle.

Lue lisää


Kiertotaloustapahtuma Tulevaisuuden palasia esitteli kouriintuntuvia esimerkkejä kiertotaloudesta

 

Koko perheelle sopivalla Tulevaisuuden palasia -tapahtumalla juhlistettiin uuden Kiertotehdas-näyttelyn avautumista Tiedekeskus Heurekassa.

Lue lisää


Biokaasulinkillä lähes äänettömästi ja päästöttömästi

 

Jyväskylän seudun paikallisliikenteessä on päässyt kulkemaan ympäristöystävällisesti vähäpäästöisellä biokaasubussilla heinäkuusta alkaen.

Lue lisää


Pientalon rakentaminen ja jätteiden kierrätys – tavoitteena 70 % materiaalihyödyntäminen

 

Rakennusjätteen kierrättäminen, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen rakentamisessa, kasvihuonekaasupäästöt sekä energiatehokkuus ovat teemoja, joiden avulla voidaan pyrkiä ympäristöystävälliseen, vähäpäästöiseen rakentamiseen.

Lue lisää


Rakennusjäte kiertämään – uusi opas pienrakentajille

 

Miten lajitella rakennustyömaalta ylijäänyt eristevilla, kipsilevyt tai PVC-putket? Uusi Rakentajan lajitteluopas antaa vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin.

Lue lisää


 

BLOGIT

Rakennusalan kiertotalouskulttuuri vaatii luovaa elinkaariajattelua ja toimenpiteitä
Erikoissuunnittelija Camilla Sederholm, Suomen ympäristökeskus

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ei onnistu vain ympäristöihmisten voimin
Ympäristötekniikan insinööri Hannele Tiitto, Pirkanmaan liitto

 

TAPAHTUMAT

Kestävän kasvun foorumi 
25.11.2019, Joensuu

Nordic Cluster Meet Up 2019 
27.11.2019, Malmö, Sweden

Lisää tapahtumia

 

AJANKOHTAISTA

Jyväskylä on vuoden kiertotalouskunta 2019

Nuoret ideoivat kiertotalouden liiketoimintamalleja – Circula-peli sparraajana

Ympäristöjalanjälkimenetelmä tarjoaa keinoja arvioida tuotteiden ja organisaatioiden hiilijalanjälkeä

Julkisten hankintojen ilmastovaikutuksia vähennettiin rakentamisen, ruokapalveluiden ja liikenteen hankkeissa (Suomen ympäristökeskus)

Uudet oppaat rakennusten kestävään purkamiseen (ympäristöministeriö)

Ympäristöjalanjälki lisää luotettavaa ympäristötietoa tuotteista (Suomen ympäristökeskus)


  • Tulosta sivu