Kiertotalousohjelma tarjoaa ratkaisua ympäristö- ja taloushaasteisiin

Uutinen 10.2.2021 klo 11.09
Biokaasulla Jyväskylässä
Jyväskylässä linja-autot kulkevat biokaasulla ja biodieselillä. Kuva: Katja Kauppila

Ehdotus kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi kuvaa keinot ja tavoitteet, joilla kiertotaloudesta tehdään Suomen talouden perusta vuoteen 2035 mennessä.

Kiertotalousohjelma asettaa ensimmäistä kertaa konkreettisen tavoitteen luonnonvarojen kulutukselle. Tavoitteen mukaan vuonna 2035 primääriraaka-aineiden kotimainen kokonaiskulutus ei ylitä vuoden 2015 tasoa. Lisäksi ehdotetaan, että resurssien tuottavuus ja materiaalien kiertotalousaste kaksinkertaistuvat samalla ajanjaksolla.

”Kiertotalous on ratkaisu niin ympäristö- kuin taloushaasteisiin”, totesi ohjausryhmän puheenjohtaja Reijo Karhinen ohjelman julkistustilaisuudessa 13.1. ”Meillä on paljon poisopittavaa. Sielun silmin näen, että jonain päivänä puhumme kestävästä taloudesta. Toivottavasti julkistus käynnistää laajan yhteiskunnallisen keskustelun.”

Keinovalikoima on laaja ulottuen taloudellisista ohjauskeinoista muun muassa koulutukseen, digitalisaatioon ja verkostojen luomiseen. Toimenpide-ehdotuksia on yhteensä 41. Valtioneuvoston tekee ohjelman pohjalta periaatepäätöksen, joka lähetetään lausuntokierrokselle alkuvuodesta. Ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat pyytäneet lausuntoja ehdotukseen 8.3. mennessä.

Kuntien kiertotalouden vahvistaminen

’Kunnat kiertotalouden avainpelaajina’ on yksi ohjelman osa-alueista, jossa suositellaan muun muassa kansallisen osaamisverkoston perustamista kuntien ja alueiden tueksi. Lisäksi ehdotetaan kiertotalouden sisällyttämistä kuntastrategioihin sekä tiekarttojen laatimista. 

Circwaste-hankkeen kymmenen edelläkävijäkuntaa ovat jo laatineet tai laatimassa kiertotalouden tiekarttoja. Tiekartoissa määritellään kunnan tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Tiekarttatyössä lähtökohtana on kunnan paikallisten vahvuuksien hyödyntäminen ja haasteiden tunnistaminen. 

Jyväskylä, yksi edelläkävijöistä, on laatinut Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelman, joka kattaa kaupungin resurssiviisauteen liittyvä ohjelmat, tiekartat ja sitoumukset. Kiertotalous, jätteettömyys ja raaka-aineiden käytön vähentäminen ovat mukana kokonaisuudessa.

”Ohjelma laadittiin yhteistyössä alueen eri toimijaryhmien kanssa vuosina 2018-2019. Ohjelman avulla koordinoidaan resurssiviisaustyötä ja seurataan toimenpiteiden toteutusta. Ohjelma päivitetään rullaavasti vähintään valtuustokausittain ja suunnitelmissa on kytkeä se osaksi kaupungin talouden ohjausta 2021-2022. Olemmekin pääsemässä seurannasta ennakointiin ja seuraavien vuosien toimenpiteiden rahoitustarpeiden tarkasteluun”, kertoo ympäristöasiantuntija Mervi Saukko Jyväskylän kaupungilta.

Lisätietoa: 

 


  • Tulosta sivu