Uutinen 25.2.2025 klo 8.29
Helmikuussa valmistui analyysi PlastLIFE-hanketta täydentävien hankkeiden ja toimien vaikutuksista Muovitiekartan toimeenpanoon. Analyysin mukaan muovihankkeiden painopiste on edelleen kierrätyksessä ja korvaavien materiaalien kehittämisessä, vaikka uusien hankkeiden määrä kasvaa myös muovin kulutuksen vähentämisen saralla. Erityisesti nano- ja mikromuoveihin liittyvät tutkimukset ovat lisääntyneet, mutta kulutuksen vähentämiseen tähtäävät toimet jäävät yhä taka-alalle. Rahoitus keskittyy vahvimmin kierrätys- ja korvaushankkeisiin, kun taas ympäristöhaittojen vähentämiseen tähtäävät projektit ovat usein pienirahoitteisia.
© Kuva: Adobe Stock.
PlastLIFE-hanke edistää muovien kestävää kiertotaloutta ja Suomen Muovitiekartta- ohjelman toimeenpanoa vuosina 2022–2029. Täydentäviä hankkeita ja toimia on seurattu hankkeen alusta, loppuvuodesta 2022 lähtien. Ne edistävät PlastLIFEn tavoin muovien kestävää kiertotaloutta, mutta saavat rahoituksensa muista lähteistä kuin EU:n LIFE-ohjelmasta. Vuonna 2023 julkaistiin ensimmäinen raportti PlastLIFEn ja täydentävien toimien vaikutukset kansallisen Muovitiekartan toimeenpanoon, jossa tarkasteltiin PlastLIFEssa ja täydentävissä hankkeissa tehtävän työn yhteyksiä Muovitiekartan päätavoitteisiin ja teemoihin.
Tuoreessa päivitetyssä julkaisussa tarkastelua on kavennettu koskemaan vain täydentävien hankkeiden ja toimien vaikutuksia Muovitiekartan toimeenpanoon. Raportin tuloksia voidaan hyödyntää muovien kiertotaloutta tukevien lisätoimenpidetarpeiden tunnistamisessa ja kehittämisessä sekä uusien hankkeiden suunnittelussa.
Roskaantumisen ja ympäristöhaittojen vähentämiseksi tehty työ lisääntynyt – turhan kulutuksen välttäminen vaatii lisätoimenpiteitä
Suomen Muovitiekartan tavoitteena on saavuttaa muovin kiertotalouden läpimurto vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta edistetään vähentämällä ympäristön roskaantumista ja ympäristöhaittoja (vähennä), välttämällä muovin turhaa kulutusta ja edistämällä uudelleenkäyttöä (vältä), tehostamalla muovin kierrätystä ja muovituotteiden kierrätettävyyttä (kierrätä) sekä korvaamalla fossiilisista raaka-aineista valmistettua neitseellistä muilla kestävillä ratkaisuilla (korvaa).
Vuoden 2024 analyysissä oli mukana yhteensä 78 Muovitiekartan tavoitteita tukevaa hanketta ja toimea, kun vastaava luku oli vuoden 2023 analyysissa 29. Tarkasteluun otettiin mukaan myös aiemmasta analyysista puuttuneita hankkeita ja toimia.
Täydentävien hakkeiden määrä Muovitiekartan päätavoitteissa PlastLIFEn raportointivuosina 2023 ja 2024. Kuvan tulkinnassa on huomioitava, että useat hankkeet ja toimet edistävät samanaikaisesti useita päätavoitteita. © Kuva: Suomen ympäristökeskus
Analyysin tuloksien mukaan uusia hankkeita käynnistettiin vuosien 2022–2024 aikana eniten päätavoitteessa ”vähennä”, mutta myös muihin päätavoitteisiin liittyvien hankkeiden määrä kasvoi.
Erityisesti nano- ja mikromuoveihin liittyvät tutkimushankkeet ovat lisääntyneet. Vuoden 2023 raportin tulosten tavoin päätavoite ”vältä” jää muiden päätavoitteiden varjoon hankkeiden ja toimien lukumäärän osalta, vaikka kehitystä on tapahtunut edelliseen tarkasteluun verrattuna. Välttäminen kattaa mm. kertakäytön ja ylipakkaamisen välttämisen ja tuotteiden käyttöiän pidentämisen.
"PlastLIFEn järjestämissä murrosareena-työpajoissa nostettiin esiin tarve ratkaisuihin, joilla muovien kulutuksen vähentäminen ja uudelleenkäyttö tulevat osaksi niin arkea kuin liiketoimintaa. Muutos edellyttää tietoon pohjautuvaa vuoropuhelua eri sidosryhmien välillä, julkisen hallinnon ohjausta ja uusien ja kannustavien toimintaympäristöjen luomista", kertoo tutkija Petra Rinne.
Analyysin rahoitustarkastelu osoittaa, että päätavoitteisiin ”kierrätä” ja ”korvaa” ohjautuu eniten hankekohtaista rahoitusta. Tilanne ei ole juuri muuttunut vuoden 2023 tarkasteluun verrattuna, vaikka päätavoitteeseen ”vähennä” kytkeytyy jo enemmän hankkeita ja toimia. Tästä voidaan päätellä, että roskaantumisen ja ympäristöhaittojen vähentämisen teemaan liittyvät hankkeet ovat usein pienirahoitteisia tutkimus- ja kehityshankkeita.
Lisää PlastLIFE-hanketta täydentävien hankkeiden kytkeytymisestä Muovitiekartan päätavoitteisiin ja teemoihin sekä rahoituksen jakautumisesta löytyy Syken tekemästä raportista.
Lue lisää
Raportti: PlastLIFE-hanketta täydentävien hankkeiden ja toimien vaikutukset kansallisen Muovitiekartan toimeenpanoon (2025). PDF.
Lisätietoja
Tutkija Petra Rinne, puh. 0295 251 083, petra.rinne@syke.fi