Partiolaisten kynistä syntyi sarjakuvia, piirroksia, kertomuksia ja näytelmäkäsikirjoitus, joista voidaan oppia nuorten muovisuhteesta. © Kuva: Toivo Tiittanen
Muovista valmistetut tavarat ja pakkaukset ovat niin kiinteä osa arkeamme, että tulemme harvoin ajatelleeksi, mistä muovi tulee ja mihin se päätyy. Haastoimme Etelä-Karjalan partiolaiset kuvittelemaan ja kuvittamaan partiolaisille tutun muovituotteen, lusikka-haarukka-veitsen eli tuttavallisemmin sporkin elämäntarinan. Haasteeseen tarttui innolla 24 eteläkarjalaista 9–15-vuotiasta nuorta.
Sporkin syntymä, elämä ja kuolema
Nuorten tarinoissa sporkin elämä saa usein alkunsa, kun se käydään ostamassa metsäretkeä varten uutena kaupan hyllystä. Muutama nuorista on kuvittanut myös elämänkaarta ennen kauppaa. Sarjakuvissa spork-vauvat makaavat tehtaan liukuhihnalla, ja muovin valmistuksessa käytetty öljy porataan Saudi-Arabian aavikolta.
Biomuovit ja biohajoavat muovit ovat askarruttaneet muutamaa nuorta, yhdessä tarinassa tammenterhosta kasvaa spork-puu ja toisessa siemenestä kylvetty spork kypsyy pellolla. Vaihtoehtoiset alkuperät kuvaavatkin tarkkanäköisesti, kuinka fossiiliselle muoville etsitään kiihkeästi korvaavia materiaaleja.
Monissa sarjakuvissa sporkin elämä kuvataan varsin monotonisena. Samaa sporkia käytetään kerta kerran jälkeen hernekeiton syömiseen, ja spork kulkee mukana partiolaisen retkeillessä ja liikkuessa luonnossa. Sporkkia käytetään arjessa eikä se ole kertakäyttötuote. Monissa tarinoissa sporkin seikkailut alkavat vasta, kun spork unohtuu nuotiopaikalle tai tipahtaa repusta tai ruokapussista metsään tai järveen. Yhdessä tarinassa spork saa dramaattisen lopun, kun sen päälle vahingossa polkaistaan. Nämä tarinat kuvaavat sporkin luonnetta: kevyenä ja suhteellisen pienikokoisena esineenä, se voi helposti joutua hukkaan eikä se välttämättä kestä kovin hyvin, vaikka tarkoitus ei ole heittää sitä pois.
Nuorten tarinoissa on päästetty mielikuvitus valloilleen. Tässä tarinassa Sampo-saimaannorppa löytää retkelle unohtuneen sporkin ja syö sillä kaloja iloisesti.
Muovin tarina jatkuu
Useimmissa tarinoissa kadonnut spork löytyy lopulta, eikä jää roskaamaan metsää. Yhdessä tarinassa omistaja löytää sen kasvillisuuden peittämänä, mutta vahingoittumattomana ja käyttö voi jatkua. Toisessa tarinassa roskaamisesta järkyttynyt löytäjä heittää metsästä löytyneen sporkin roskiin, josta se päätyy kaatopaikalle. Viiden nuoren ryhmä on kirjoittanut tarinan, jossa elinkaarensa päässä spork murskataan, mutta murska viedään tehtaalle, jossa muruista tehdään uusi spork.
Biohajoava spork vastaavasti päätyy kompostiin, jossa se maatuu mullaksi. Sporkin uudet elämät paljastavat, että myös arkiseen muoviesineeseen voi syntyä vahva sidos, silloin kun se on jatkuvassa käytössä. Muovin pitkäikäisyys ja kestävyys on siis sekä hyödyllinen että haitallinen ominaisuus, tilanteesta riippuen.
Sporkin taru ei pääty roskiin, sillä muovit eivät noin vain maadu, ja spork huuteleekin hautakiven alta: "hei, en kuollu".
Muovitarinoiden avulla tietoa muovisuhteesta
Tarinoista voi löytää monia muovien kiertotaloudelle merkittäviä arkisia havaintoja muovisuhteesta. Yhtä kiinnostavaa kuin se, millaisia havaintoja tarinat pitävät sisällään, on, mitä niissä on jätetty kuvaamatta.
Harva nuorista kuvitteli muovisen tavaran elämää ennen sen päätymistä kauppaan. Arjessa monet pitävät selvyytenä, että helpointa jonkin tavaran hankkiminen on kaupasta. Esimerkiksi käytetyn tavaran hankkiminen uuden sijaan on vain harvojen tuotteiden osalta yhtä itsestään selvä vaihtoehto. Kukaan ei myöskään kuvittanut sporkin huolto- tai kunnostustoimia tai rikkoutuneen sporkin korjaamista. Muovitavaroiden korjaaminen voi olla ajatuksena vieras, tai korjaaminen ainakin hankalampaa kuin uuden vastaavan tuotteen hankkiminen kaupasta.
Tarinat paljastavat kuitenkin myös monia kestävän muovisuhteen kannalta tärkeitä piirteitä. Kukaan nuorista ei kuvitellut tarinaa, jossa muovinen tavara jäisi lopulta luontoon roskaksi ja tuottaisi harmia luonnolle ja eläimille. Elinkaarensa päässä tavara päätyi roskiin, kaatopaikalle, kompostiin, materiaalikierrätykseen tai jopa otettiin uudelleenkäyttöön.
Nuorten tarinoissa ei näy kertakäyttökulttuuri. Samaa sporkia käytetään vuosikausia, eikä tarinoissa rynnätä heti hankkimaan uutta sporkia edellisen kadottua.
Tarinoista käy ilmi, miten muovien käyttöön liittyy paljon itsestään selvyyksiä, joita ei juuri kyseenalaisteta. Toisaalta monenlaiset materiaaleihin ja tavaroiden elinkaareen ja ympäristövaikutuksiin liittyvät asiat askarruttavat nuoria ja niitä kohdataan arjessa. Toivoa tulevaisuuteen luovat nuorten visioimat moninaiset ratkaisut kohden kestävämpää muovisuhdetta.
Haastamme koulut ja kerhot mukaan tutkimukseen
Kestävämpi muovin kulutus edellyttää, että joudumme miettimään muovisuhdettamme sekä sen mahdollistamia arkisia toimintatapoja uudelleen. PlastLIFE-hankkeessa tutkitaan suomalaisten muovisuhdetta keräämällä muovitarinoita.
Olemme tehneet opettajien ja ohjaajien käyttöön muoviin liittyvän tehtäväkokonaisuuden, joka huipentuu muovitarinan kirjoitukseen - tai vaikkapa sarjakuvan piirtämiseen. Etelä-Karjalan testiryhmämme palautteen perusteella tehtäväkokonaisuus oli selkeiden ohjeiden pohjalta helppo toteuttaa ja se sopii tehtäväksi niin oppitunneilla kuin harrasteryhmissä. Ohjeet löytyvät verkkosivulta: www.plastlife.fi/materiaalit_kouluille
Kati Pitkänen on Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija ja toinen vetäjä PlastLIFEn työpaketissa, jossa tavoitteena on välttää muovien turhaa kulutusta ja ehkäistä roskaantumista.
Taru Peltola on erikoistutkija Suomen ympäristökeskuksessa ja luontokulttuurien tutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa. PlastLIFE-hankkeessa hän tutkii ihmisten muovisuhteita ja on itsekin löytänyt tunturista muovisen sporkin, jonka on ottanut käyttöön .
Nelli Kukkapuro on Suomen ympäristökeskuksen hr-assistentti ja aktiivinen partiolainen. Muovitarinoiden kerääminen partiolaisilta osana PlastLIFE-hanketta lähti hänen omasta mielenkiinnostaan muovin kestävämpään kuluttamiseen.